Virvon, varvon...

Kevään suurin kohokohta on Juoksija-lehden juoksukalenterin ilmestyminen postilaatikkoon. Vaikka kaikki tapahtumat ovat löytyneet jo hetken netistä, tuottaa se valtavaa tyydytystä uppoutua juoksukalenterin paperiseen versioon ja kantaa sitä mukanaan kuin rakkainta aarrettaan. Olen selaillut sen läpi jo lukuisia kertoja tuijottaen eri tapahtumien mainoksia ja fiilistellyt tulevaa kisakautta. Olen odottanut sitä kohokohtaa, jolloin saan rakentaa itselleni ensi kesän ja syksyn kisakalenterin. Pääkisat, harjoituskisat, fiiliskisat. Sulassa, toimivassa sovussa.

Eilen aloin sitten rakentamaan tätä intohimon palapeliä. Ensin merkitsin kalenteriin jo sovitut juoksut:

13.4 Karhu-viesti, Rauma
1.6 Tukholman maraton

Siihen se jämähti. Kevään odotettu huipennus ja yhtäkkiä tämä odottamani nautinto ei enää tuntunutkaan hyvältä idealta. En halunnut miettiä tulevia kisoja, en halunnut lyödä lukkoon mitään. Haluan toki kilpailla ja haastaa itseäni vaikka joka viikonloppu, mutta olen myös oppinut tuntemaan itseni.

Jokaista kisaa edeltää nimittäin pitkä henkinen valmistautuminen ja aikamoinen hermoilu. En hermoile kisaa, en tulosta, vaan edeltävää harjoittelukautta. Jos kolmea viikkoa ennen kisaa en pysty pariin yöhön nukkumaan tai jostain syystä juoksemaan sisäisen suunnitelmani mukaan, heitän jo lenkkareita seinään. Kiukuttelen Mörököllille kilpaa uhmaikäisen Kahvakuulan kanssa, psyykkaan itselleni flunssan ja teen kivasta asiasta turhan monimutkaista. Päätin, että tänä kesänä lähestyn tulevia kilpailuja toisin ja yllätän itseni.    

Kuten olen aikaisemminkin todennut, on tavoitteeni vielä vuosien päässä. Minun ei tarvitse saada nyt kaikkea, vaan rakennan kuntoani hiljalleen. Tärkeintä on saada ehjiä harjoitusviikkoja, ehjiä harjoituskuukausia. Tärkeintä ei ole itse asiassa harjoitusten sisältö tai kisakausi/harjoituskausi-ajattelu. Nyt on tärkeää juosta ja juosta ja ennen kaikkea - juosta teknisesti oikein. En suinkaan väitä, ettei selkeämmästä treenirytmityksestä olisi hyötyä aloittelijalle tai aktiivikuntoilijalle. Sanon vaan, että tällä hetkellä jokainen tehty treeni on minulle aikataulullisesti haastava suoritus. Välillä pelkästään pitkän lenkin (2h) juokseminen kerran viikossa on ollut ylivoimaisen vaikeaa aikatauluttaa, koska yöunista en enää anna tuntiakaan edes juoksuharrastukselle.

Ennen tammikuista Gran Kanarian maratonia olin joulukuussa kipeä kolme viikkoa. Harjoittelun aloittamisen jälkeen meni kaksi viikkoa, että tunsin juoksun kulkevan. Harjoittelin tosissani viikon ja vilustuin. Kahden maratonia edeltävän viikon aikana kävin juoksemassa kolme lyhyttä lenkkiä. Maratonin jälkeen on myös hyvä kevennellä pari viikkoa, joten tuosta voi päätellä juostut lenkit joulu- ja tammikuussa. Ja koko ajan oli pieni (okei, valtava) stressi puserossa tulevasta juoksusta. Tuo ei tuntunut kivalta. Rakastan kuitenkin tätä harrastusta, enkä halua ahdistua intohimostani.

Jatkan siis kulkemista juoksukalenterin kanssa paikasta toiseen, mutta ajattelin osallistua kisoihin omien tuntemuksieni mukaan. Keskityn nyt treenaamiseen ja juoksuasentoni hiomiseen. Ennen mahdollista kisaa keventelen hieman ja kisaan, jos kisaan. Onneksi moneen kilpailuun voi ilmoittautua vasta paikanpäällä, joten taloudellistakaan tappiota maksetusta ilmoittautumismaksusta ei välttämättä tule.

Seuraava mahdollinen kisa on pitkäperjantaina klo 11, Mustasaaren pääsiäismaraton. Siellä voi juosta 14km, 28km tai koko maratonin. Silloin voi paistaa aurinko tai sataa lunta. Silloin voi olla pakkasta tai ei. Silloin voi olla kova tuuli tai vielä vähän kovempi tuuli. Ajattelin kevennellä pari päivää ennen pitkäperjantaita. Aamulla herään rauhassa ja katson ikkunasta ulos. Jos pidän näkemästäni, syön aamiaista ja paria tuntia myöhemmin lompsin kisapaikalle. Ilmoittaudun 14km tai 28km tai 42km juoksuun. Fiiliksen mukaan. Jos en aamulla ulos katsoessani pidä näkemästäni, lähden rennolle aamulenkille ja syön vasta sitten aamupalan. Tai sitten menen takaisin nukkumaan. En tiedä, ajattelin yllättää itseni.        

Parasta juoksussa on, että opit koko ajan lisää itsestäsi. Pitää muistaa päivittäin nauttia matkasta kohti päämäärää ja varoa, että intohimosta ei tule kuluttava pakkomielle.