tiistai 5. helmikuuta 2013

Kuvauksia, legoja ja pikatreeni.


Tänään päivä alkoi pienimuotoisessa kaaoksessa. Kahvakuulan laittaminen valmiiksi päiväkotiin ja samalla itsensä meikkaaminen studiokuvattavaan kuntoon on epäedullinen yhtälö. Ei sillä, että studiomeikkini poikkeaisi jotenkin arki-, juhla-, yö-, juoksu-, juhannus- tai synnytyslaitosmeikistäni. Toisinaan sitä meikkiä joko ehditään laittamaan vähän enemmän ja toisinaan vähän vähemmän, mutta sitähän laitetaan.

Kuvaus tapahtui Esa Siltalopin studiossa ja kuvattavana oli kaikki Wasa Sports Clubin sekä Lady Line Vaasan Fustra Personal Trainerit. Oli kiva huomata, että kaikki olivat yhtä vaivaantuneita joutuessaan kameran eteen. Siitä huolimatta kuvat näyttivät mahtavilta ja olihan meillä nyt hauskaa!

Iltapäivä vierähti sitten toisessa studiossa eli Radio Vaasassa ja lähetyksen lomassa suunnittelin soittolistaa maratonille Botniahalliin. Tavallisesti en musiikkia kisoissa kuuntele, mutta jos runttaa yli sata kierrosta 400 metrin rataa ympäri, saa musiikista edes jonkinlaisen mielenrauhan osaksi aikaa. Nyt otankin vastaan ehdotuksia hyviksi fiilis-biiseiksi. Soittolistalle laitan ainoastaan 16 erinomaista biisiä, koska haluan kuulla ne juoksun aikana moneen kertaan. Ainoa kriteeri biiseihin on, että niiden pitää räjäyttää sisäinen gepardini.


Ilta vietettiin Legojen parissa. Tein Ukkelille sekä sen Suhina-Sussulle talon.

 
 
Muumilaakson tarinoiden kaikuessa keittiössä, sain 24min. sitä kuuluisaa omaa aikaa. Koska tänään oli lepopäivä juoksusta, oli hyvin energiaa vetää tehokas Fustra-treeni. Kepillä liikkuvuutta, punteilla juoksuasentoa vahvistavia lihaskuntoliikkeitä ja lopuksi pari settiä keskivartaloliikkeitä. Kun vaaleanpunaiset pilvet leijailivat läppärin näytöllä Muumin loppumisen merkiksi, oli äiti hikinen ja Kahvakuula iltapalaa vailla.

 
Sain Mörökölliltä painosetin joululahjaksi.
Todella kätevä, kuten monet kotikuntoiluvälineet.
Siis jos niitä käyttää.

 
Huomenna on tehokäytössä jokainen minuutti. Ainoa mahdollisuus treenille on klo 07.00. Aamuisin kuuden jälkeen vapaaehtoisesti herääminen kiinnostaa kyllä yhtä paljon kuin lakanoiden vaihto. Tai kirjeiden postiin vieminen. Tai kirjaston kirjojen palauttaminen. Tai torttujen vääntäminen housuihin linja-autossa. Vaikeita ja erittäin epämiellyttäviä asioita, joiden eteen on välillä uhrauduttava (?).

Ps. Laitoin blogiin tuon Google-raadin, johon voit liittyä. Olisi kiva tietää teistä, jotka lukevat säännöllisesti blogiani. Sitä kautta löydän myös sinun mahdollisen blogisi!
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti