Piste positiivisuudesta.

Eilisen kuumeettoman päivän jälkeen tein normaalin arvioinnin terveydentilastani ja päätin lompsia töihin. Ainoastaan todetakseni iltapäivällä, että kuume oli jälleen nousussa. Suoraan sanottuna on välillä vaikeaa pitää positiivista asennetta yllä, kun sairastat flunssan per kuukausi. Ennen Kahvakuulan uutta uraa päiväkodissa olin kunnolla kipeänä max kerran vuodessa. Luulen, että työskentelyni kuntosalilla sekä koiran jatkuva pussailu olivat luoneet jonkinlaisen superimmuniteetin pikkuflunssia vastaan ja Mörököllillä oli sama juttu. Ilman sitä koiran pussailua. Välillä sitä aina tottakai vilustui, kun lähti hikisenä puolialasti salilta kotiin, mutta se oli sellaista pientä. Nämä nykyiset flunssat ovat skaalaltaan jotain ihan muuta. Viimeksi olen ollut näin usein kipeänä parikymppisenä, kun olin vuoden verran tarhassa töissä. Ympyrä siis sulkeutuu.

9 päivää maratoniin ja nyt täytyy todeta, että en tiedä. En todellakaan tiedä. Jos tämä tauti on edes vähän samankaltainen kuin joulukuussa sairastettu, on pakko jättää maraton väliin. Joulukuun flunssasta toipuminen vei monta viikkoa ja tällä kertaa en haluaisi sotkea maratonia palautumiseen. Mutta katsoo nyt. Arvioin tilanteen uudelleen sunnuntaina. Jos tunnen itseni terveeksi, juoksen seuraavana lauantaina. Jos pää on kipeä, nenä tukossa, yskä tai jotain muuta pientä purtavaa, en juokse.

Ainahan voisi spekuloida, että jospas juoksisinkin puolikkaan. Ongelma on vaan se, että puolikkaassa sykkeet nousee todella korkealle ja silloin vasta onkin pumppu kovilla. Maratonissa ei väsy samalla tavalla, kun tahti on kuitenkin hitaampi. Äh, en tiedä. Mitä nyt itsekseni tässä jorisen.

Mutta suivii. Suivii niin, että ei ole vähään aikaan suivinut. Ei se, että joudun ehkä jättämään juoksun väliin. Ei se, että joudun olemaan töistä pois. Ei se, että tästä kämpästä ei löydy särkylääkkeen särkylääkettä. Nuo asiat suivii, mutta niiden kanssa pystyn elämään. Eniten, ylivoimaisesti eniten suivii tukkoinen nenä! Joulukuun flunssan jälkeen mun nenä oli tukossa KUUSI VIIKKOA!!! KUUSI VIIKKOA!!! Tiedättekö miltä ihminen näyttää, kun syödessään ei voi hengittää nenän kautta, vaan jauhaessasi ruokaa pienessä suussasi, joudut haukkomaan happea suun kautta suu täynnä kanaa pysyäksesi hengissä! Se on kuulkaas ruma näky se! Kauhean ruma näky.

Lopetan nyt. Menen etsimään särkylääkettä autostani. Ja varmaan syön siellä samalla jotakin.