Takana ovat ne vuodet, jolloin ruoka oli suuri musta aukko, johon hypättiin ja hukuttiin. Musta aukko, joka täytti ajatuksista suurimman osan vuorokaudesta. Asia, jonka avulla pystyi rankaisemaan kehoaan ja asia, jonka avulla palkittiin hyvässä sekä pahassa. Ensin sitä pelättiin rasvaa, sitten hiilihydraatteja, sitten sokeria ja sitten kaikkea ruokaa. Vuosien etsintä toi tullessaan epänormaalin ruokakäyttäytymisen, jolloin ravinto hallitsi käyttäjäänsä.
Takana ovat todellakin nuo vuodet ja niitä ei ole ikävä. Nykyään tuntuu surulliselta ajatella, kuinka paljon uhrasin nuorempana energiaa jatkuvaan ravintokikkailuun. Miksi en nauttinut näiden vuosien aikana itsestäni ja vartalostani, joka oli ihan kompakti pakkaus? Jos liikunnan ainoa motiivi oli laihduttaa, mistä liikkumisen ilon löytää pidemmän päälle?
Näin jälkikäteen ajateltuna tämä oli kuitenkin tärkeä matka kohti ymmärrystä. Samastun helposti moneen asiakkaaseeni, jotka tarpovat eteenpäin erilaisten ruokasuositusten maailmassa yrittäen löytää sieltä jotakin mihin tarttua.
Tuota edellistä avautumistani ei voi kuitenkaan käyttää tekosyynä, kuten itse aikoinani tein. Oli ihan omaa tyhmyyttäni jäädä makaamaan ongelmaan, jonka tiedostin. Apua saa aina ja muutos lähtee aina itsestä. Itse uskon siihen, että ihminen on jollakin tapaa kuitenkin tyytyväinen ja hyväksyy tilanteensa, jos muutoshalukkuutta ei ole. Sama pätee liikunnan harrastamiseen ja etenkin laihdutukseen. Ei laihduttaja voi laihtua pysyvästi, jos sitä on tyytyväinen jollain tasolla lähtötaso-itseensä ja ei koe kuitenkaan laihduttamista sen kaiken vaivan arvoiseksi. Silloin kannattaisi yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja lopettaa jatkuva pään seinään lyöminen.
Mutta mitä mää syön? Sen kysymyksen kuulen aika usein ja perään todetaan yleensä, että et syö kyllä varmaan mitään, kun olet noin pieni. Mutta kyllä minä syön. Suhteellisen paljon ja todella usein. Syön tietyn rytmin mukaisesti ja samoja ruoka-aineita päivästä toiseen. Syön useasti, koska en pidä nälästä ja siitä huonosta olosta, jonka nälkä tuo mukanaan. Syön samoja ruoka-aineita, koska pidän syömästäni ruuasta ja haluan nauttia joka lusikallisesta. Syön sen verran kuin kulutan. En käytä enää juurikaan energiaa ruuan ajatteluun. Homma toimii automaattisesti ja kehoni voi hyvin. En tee ruuasta pienintäkään stressiä itselleni ja en kiellä itseltäni mitään ruoka-aineita.
Et varmaan kuitenkaan syö koskaan mitään hyvää? Näinhän voisin väittää, mutta pulla on hyvää. Silloin tällöin. Suklaakin on hyvää. Silloin tällöin. En harrasta karkkipäiviä, en "luvallisia" herkutteluhetkiä. Syön silloin pullaa kun huvittaa ja ostan kaupasta suklaata silloin kun huvittaa. En pode niistä minkään sortin huonoa omaatuntoa, miksi tuntisin? Homma perustuukin sihen, että en vedä kerralla suklaalevyä tai kahta, vaan olen tylsästi tyytyväinen Pätkikseen ja/tai Da Capoon. Homma perustuu myös siihen, että harrastan tuota silloin tällöin.
Koska kuitenkin haluatte nähdä jotain konkreettista, jaan teille vaihtoehtoiset aamupalani:
Aamupala 1:
2 vaaleaa täysjyvä Reissumiestä Oivariinilla.
Purkki rahkaa, jossa ruokalusikallinen rypsiöljyä.
Lasi rasvatonta maitoa.
Minä syön kurkut ja tomaatit suoraan jääkaapista, joten siksi leipäni ovat noin tylsän näköisiä. En harrasta juustoja, enkä leikkeleitä. Syön niitä kyllä, jos joku niitä jääkaappiin tuo. Itse en niitä välitä ostaa. Leivän päällä on Oivariinia, koska se on niin hyvää ja tuo vaalea Reissumies on mielestäni parasta leipää, mitä olen ikinä syönyt. Rahkan merkin suhteen en ole niin ronkeli, lähes kaikki käy ja rahka onkin parasta sellaisenaan tai öljyn kanssa.
Aamupala 2:
Kasa kaurapuuroa ja koko purkki raejuustoa.
Pari desia maitoa.
Tätä syön päivittäin, koska syön puuroa välillä myös lounaaksi tai päivälliseksi. Syötkö sää lounaaksi puuroa? Miksi en söisi? Valmistamiseen menee mikrossa 1min, joten tekosyytä "mulla ei ole aikaa" ei voi käyttää. Raejuuston pitää olla Valion ja puuron Eloveenaa. Muuten elämys on pilalla ja puurokokemus ainoastaan menettelee.
Ehkä nyt huomaatte, miksi en juuri viljele blogiini ruokapostauksia. Ei taida heti tulla vesi kielelle. Tai voinhan vielä laittaa kuvan välipalastani:
Lusikka sisään ja valmista!
Tänään kävin aamulla avaamassa Fustralla kropan ja samalla aktivoin pitkällä kaavalla juoksuasentoani tukevia lihaksia. Varovainen, ensimmäinen flunssan jälkeinen mattojuoksu kulki nätisti. Aloitin rauhallisesti, joten 6km riitti. Syke pysyi aisoissa ja juoksu tuntui hyvältä.
Olen onnellinen ja seuraavaksi tuhoan pussillisen mandariinejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti