sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Heikottaa.


Eilinen päivä oli kokonaisuudessaan niin huikea, että vieläkin pyörryttää. Aamulla hyppäsin Tampereelta Helsingin junaan ja suuntasin kohti Kokoomuksen Naisten liiton Tulevaisuusverkoston tapaamista. Korkokengät olivat valitettavasti väärä valinta pääkaupungin sohjoisille kaduille, joten oli ihan pakko ostaa uudet kengät. Ei, en suinkaan ostanut lenkkareita. En nyt sentään. Ainoastaan nahkakengät, jotka näyttävät lenkkareilta.


Jo ensimmäinen Tulevaisuusverkoston tapaamisemme oli antoisa ja ensi kuussa jatkoa seuraa. Meitä on ryhmässä kymmenkunta idearikasta, innokasta naista eri puolilta Suomea.


Työryhmäämme vetää kansanedustaja Sofia Vikman.

Eikä tässä vielä kaikki. Kokoukseen jälkeen sainkin puhelun yllättävältä taholta ja tarjouksen erittäin mielenkiintoisesta ammatillisesta haasteeesta.Ja TOTTAKAI otan sen ilomielin, intoa puhkuen, nöyränä ja erittäin otettuna vastaan. Jos puhutaan ammatillisista unelmista ja niiden toteutumisista, ollaan nyt karkkipurkin äärellä.

Eikä tässä vielä kaikki. Kunhan saan kulttuurituottajan lopputyöni ensi kuussa (!) valmiiksi, alkaa iltapuhteena erään urheilullis-kultturellis-historiallis-elämäntarinakirjan pohjatyö. Se tulee viemään vuosia, mutta lopussa urheiluesikuvani saa arvoisensa huomion myös täällä Suomessa.

Ja kaiken lisäksi ihanan Kristan suuri unelma toteutui, kun hän pääsi edustamaan Suomea Euroviisuihin. Siinä yksi esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun uskoo itse itseensä.

Illalla palailen Tampereelta takaisin Vaasaan oman intohimoni pariin ja juoksut jatkuvat suurella motivaatiolla. Illalla rento kymppi ja huomenna rento kaksikymppinen. Huhhuh. Vieläkin heikottaa.  

2 kommenttia:

  1. Onnea Miia saamastasi mielenkiintoisesta ammatillisesta haasteesta :) Elämässä pitää olla haasteita ja unelmia ja niitä sulle riittää myös juoksun parissa :)

    VastaaPoista