Usko mihin haluat. Minä uskon itseeni.

Pidän haasteista ja pidän pitkistä matkoista. En pidä pelkästään pitkistä juoksumatkoista tai pitkistä Espanjan matkoista, vaan pitkistä matkoista kohti tavoitetta. Jos jotakin päätetään tehdä, siihen satsataan ja se tehdään kunnolla. Tekosyille ja muille liirumlaarumeille ei ole näillä matkoilla tilaa.

Olen nyt juossut tavoitteellisesti vuoden, johon on mahtunut aivan liian monta treenitaukoa alun polviongelmien ja näiden Kahvakuulan tarhasta tuomien tautien takia. Siitä huolimatta tulokset, varsinkin treeneissä, parantuvat kohisten ja koko elämänlaatuni on parantunut huomattavasti juoksun aloittamisen myötä. Juokseminen nimittäin tuo tullessaan sellaisen määrän positiivista energiaa jokaiseen päivään, että sen avulla sateellakin näyttää aurinko paistavan ja Mörököllin suusta tulevat jatkuvat äidilliset ohjeistukset suodatetaan meditointimaiseksi hyminäksi.

Päätähtäimeni on siis 9 vuoden kuluttua. Silloin saan ensimmäisen kerran osallistua veteraanien maratonin N45-sarjaan. Siellä tavoite on kultainen mitali. Tavoitteeni on myös juosta maraton alle 3h, kun olen 50-vuotias. Se on hirvittävän vaikea tavoite, mutta eipä juuri vaikeusasteet kiinnosta. Haluan myös edustaa Suomea veteraanien MM-kisoissa Suomen edustusasussa. Minut voidaan sitten haudata siinä. Että sellaista.

Juokseminen on omassa prioriteettilistassani hyvin korkealla. Parannan systemaattisesti juoksuominaisuuksiani päivittäin. Näen kehoni kehittyvänä kokonaisuutena, jossa kehitettävää riittää. Matka on vasta alussa ja tällä matkalla ei ole päätepistettä.

Kuulostaa varmaan aika pakkomielteeltä. Sitä se onkin. Oletteko koskaan kuulleet onnistuneesta laihduttajasta, joka ajatteli pudottaa painoa ehkä jonkin verran ja sitten joskus? Tai Fitness-kilpailijasta, joka kävi vähän salilla? Tai tupakoitsijasta, joka ajatteli lopettaa hissukseen? Kyllä kaikki onnistujat tekevät päätöksen ja pitävät sen päätöksen. Ja sitä päätöstä eletään päivittäin. Sen eteen tehdään töitä päivittäin. Muuten huijaa ainoastaan itseensä ja se vasta pitkä matka onkin!

Mutta yksi asia menee kaikkien tavoitteideni edelle. Se asia on ylivoimaisesti tärkein ja jos sen kadotan, olen hukassa.

H-A-U-S-K-U-U-S.

Onhan tämä niin vallattoman kivaa puuhaa, että.       

Ps. Tänään tuli viikko täyteen sairastamista. Edelleenkään ei hyvältä näytä ajatellen ensi lauantain Botniahallin maratonia. Saa nähdä, uskallanko ottaa huomenna ensimmäiset juoksuaskeleet viikkoon. Tänään ei kunto valitettavasti vielä sitä salli.